Tajusin juuri, kuinka paljon tutustun uusiin ihmisiin, ihmisiin, jotka eivät kuitenkaan jatku elämässäni kovinkaan pitkälle. Ylä-asteella valinnaisaineissa saattoi samaan työryhmään tulla uusi ihminen, jonka kanssa oltiin kavereita, juteltiin. Kurssin loputtua (tai koko koulun) ei pidettykään enää yhteyttä, ei edes moikattu jos jossain tultiin vastaan.
Hevospiireissä tulee sama juttu. Saatan tavata viikottain mukavia ihmisiä, joiden kanssa tulee puhuttua muustakin kuin hevosista. Sitten tämä ihminen muuttaa toiselle puolelle Suomea, ei nähdä enää koskaan.

Minulle tälläiset asiat ovat pelottava juttu. En itseasiassa ole edes varma, haluaisinko nähdä näitä ihmisiä pitkän ajan päästä enää uudelleen. Pelottaa myös se, että milloin joutuu luopumaan jostain hyvästä ystävästä, varsinkin jos luopuminen on lopullista. Kyyneleet tulee silmiin, jos ajattelinkin muutaman minulle hirmuisen tärkeän ihmisen hyvästelemistä.