Vielä eilen minua ei kiinnostanut liikunta, mutta nyt sisäisellä pääsiäiskukolla on toinen ääni kellossa.

Minua on viimeaikoina suorastaan oksettanut tämä ylimääräinen massa, joka sitkeästi hyyllyy minussa. Tänään laskeskelin pyöristetyillä luvuilla painoindeksini, ja suoran totuuden kertojana painoindeksilaskuri kertoi, että 7kilogrammaa voisin heittää veks.

Laihdutussivuila pääsee toisille laihdutussivuille, ja sieltä vielä 10 muuta linkkiä. Lopulta olin niin epätyytyväinen itseeni, että tein jotain, joka ei olisi koskaan tullut mieleenikään.
Lähdin hölkkälenkille.

Ajattelin, että hölkkään etanakilpikonna-vauhtia niinkauan kuin jaksan. Lähdin epäilyttävästi pururadalla pomppimaan ikivanhoissa lenkkareissani. Välillä tuntui pohkeissa ja reisissä, mutta naamani säteili kuin naantalin 3 aurinkoa hiljentäessni vauhtia määränpäähän saavuttuani. Toki olin hengästynyt ja hieman väsynyt, mutta olinhan sentään hölkännyt eteenpäin kymmenen minuuttia, pysähtelemättä. Matkana olin kipittänyt lähes 2 kilometriä! Naama oli punainen, mutta kävellesäni reippaasti kotiin teki melkein juosta lenkki uudelleen. En kuitenkaan juossut, sillä sitten olisin saanut tarpeekseni ja lenkki olisi jäänyt viimeisekseni.

En tiedä vielä, yllytänkö itseni huomenna uudelleen hölkkäilemään, vai pidänkö välipäivän mussuttaen suklaata ja tuhoamalla vähäiset liikuntaelämykseni.